Noormarkun VPK on kehittäjämielien kehto – Leirikosken aurinkovoimala pudottaa sähkölaskua

Aurinkovoimala tulee pudottamaan sähkölaskua radikaalisti, Kai Heikkilä toteaa.

Teksti ja kuvat Mimmi Virtanen

Kun kevätaurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, on Noormarkun Matalakoskella VPK:n omistaman Leirikosken pihalla helppo hymyillä. Nimittäin koulutus- ja kokoontumistilan katolle asennetut 24 aurinkopaneelia on saatu toimintavalmiuteen, ja oma sähköntuotanto on alkamassa.

– Ensimmäisen kerran Leirikoskella mietittiin aurinkosähköä jo vuonna 2017. Silloin järjestelmien hinnat olivat vielä niin korkeita, ettei lähdetty investointiin. Tämä projekti käynnistyi loppuvuodesta 2020, olimme jo päättäneet, että uusiutuvaa energiaa kohti on mentävä. Oli helppoa saada muut mukaan, kertoo Leirikosken isännöitsijä ja aurinkovoimalaidean puuhamies Kai Heikkilä

Lue koko juttu paperilehdestä 5. toukokuuta.