Nopsa loisti C-sarjan Seuracup-finaalissa

Nopsan joukkuekuva otettiin heti sukkulaviestin jälkeen. Osa Nopsan urheilijoista oli jo kotimatkalla. Yhteensä Nopsalla oli finaalissa 30 urheilijaa.

Valtakunnallinen yleisurheilun Seuracup oli ohjelmassa tänä kesänä jo 23. kerran. Finaalit järjestettiin 5. syyskuuta, mutta tällä kertaa erillään Ruotsi-ottelusta. Seuracupissa 11–17 -vuotiaat nuoret kilpailevat ikäluokittain lähes kaikissa yleisurheilulajeissa.

Seurojen paremmuusjärjestys muodostuu yksilösuoritusten mukaan lasketuista pisteistä. Lähes 50 piirikilpailua sisältävä kilpailusarja huipentui valtakunnallisiin finaaleihin, jotka kilpailtiin kuntien asukasluvun mukaisesti kolmessa eri sarjassa sekä alkukilpailujen kahdeksan parhaan seuran muodostamassa erillisessä Superfinaalissa. Nopsa kilpaili nyt toista kertaa suurten kaupunkiseurojen (yli 35.000 asukasta) C-finaalissa, joka tänä vuonna järjestettiin Hämeenlinnassa. Ennen sarjamuutosta, ruotsalaisen energia-alan yhtiön vielä sponsoroidessa tapahtumaa Nopsa ylsi peräti 12 vuotena peräkkäin mitaleille 5000-10000 asukkaan paikkakunnilla sijaitsevien seurojen Mega-sarjassa.