”Nyt toivotaan kaikilta alueella liikkujilta varovaisuutta ja yhteistyötä”

Pomarkun uuden päiväkodin rakentaminen tuo raskaita koneita ja ajoneuvoja koulun pihapiiriin

Tiistaiaamuna työmaalla oli kaksi kaivuria ja rekka siirsi maa-ainesta alueelta pois.

Pomarkun uuden päiväkodin rakentaminen Kirkonkylän koulun viereen on alkanut. Rakennustyömaa aiheuttaa koulun pihapiirissä liikennejärjestelyjä. Tekninen johtaja Timo Pihlaja toivookin kaikilta alueella liikkujilta varovaisuutta ja yhteistyötä, jotta rakennusprojekti saataisiin vietyä turvallisesti maaliin.
– Olemme sopineet, että työmaaliikenne käyttää vain Lammintietä ja toiveissa on, että koululaiset kulkisivat sillä tiellä mahdollisimman vähän. 
– Koulun päätyovi ja taksien jättö- ja noutopaikka jäävät työmaa-alueen sisälle. Taksikyydit kulkevat nyt ruokalan päädystä. Takseja varten tehdään ruokalan päätyalueelle hiukan levennystä, jotta niiden on helpompi kääntyä, Timo Pihlaja kertoo.
Toiveissa myös on, että oppilaiden vanhemmat välttäisivät mahdollisuuksien mukaan koulun alueelle pysäköimistä ja jättäisivät lapsensa esimerkiksi monarin pihaan, josta ei ole pitkä matka koululle. Myös koulutien yksisuuntaisuudesta muistutetaan, eli tietä saa ajaa vain etelästä pohjoiseen Hakalinnan suuntaan.