
Ahlaisten Onnenkoskelta saa taas kahvia ja lounasta. Kasitien varrella, idyllisen kosken partaalla sijaitsevan, jo jonkin aikaa tyhjillään olleen punaisen tuvan herättivät henkiin Jussi Lepistö ja Jenni Bergström. Taukopaikka Onnenkoski avasi ovensa viime viikon keskiviikkona.
Jussi ja Jenni tunnetaan Porin keskustassa toimivasta, katuruokahenkisestä Pikku x -ravintolastaan. Taukopaikka Onnenkoskea he lähtivät pyörittämään, koska halusivat tehdä kulttuuriteon ja koska upea Onnenkoski on yksi Jussin lempikalastuspaikoista.
– Olen kotoisin Kellahdelta, joten nämä seudut ja ihmiset ovat minulle tuttuja. Onnenkoskella olen käynyt kalassa ikuisuuden. Joesta saa hyvin taimenta.
– Kun kahvila-ravintolassa oli vielä toimijat, ostin sieltä kalastuslupia ja kävin kahvilla. Kaverille sanoin, että jos paikka joskus olisi tyhjillään, se olisi juuri sellainen miljöö, jossa haluaisin työskennellä.
– Tänä keväänä sitten tulin taas Onnenkoskelle kalaan ja joka puolella oli vuokrattavana-kylttejä. Soitin Jennille, jolla ei ollut hajuakaan missä ja millainen paikka Onnenkoski on. Videoin kännykällä maisemia, lähetin Jennille ja pian tuli vastaus, että otetaan se. Ja tässä sitä nyt ollaan, Jussi hymyilee.
Lue lisää Uutisluotsista!