
Näinä aikoina yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen korostuu. Poikkeustila näkyy ja tuntuu monilla paikallisilla yrittäjillä. Noormarkkulaisen Ole.Fit:n yrittäjä Piia Pirhonen kertoo, että ryhmäliikuntatunnit peruttiin viime perjantain jälkeen yleisen suosituksen mukaan.
– Toistaiseksi salimme on vielä auki, kunnes toisin määrätään, mutta kävijämäärässä tapahtui viime viikonlopun jälkeen notkahdus, kertoo Pirhonen.
Paikalliset ovat innostuneet tukemaan kuntosaliyritystä muun muassa jatkamalla jäsenyyksiään ja ostamalla yritykseen kymppikortteja.
– Tänään oikein liikutuin, kun paikallinen yritys osti henkilökunnalleen salikortteja. Meillä ei ole vielä hätää, mutta jos asiakkaat tauottavat jäsenyyksiään massoittain tai sali joudutaan sulkemaan, niin sitten olemme pulassa.