Pakkaspäivät houkuttelevat heikoille jäille

Isojärvelläkin jään paksuus voi vaihdella pienellä alueella melkoisesti

Mika Lähteenmäki kairasi viime perjantaina 3. joulukuuta jäähän reiän ja selvitteli Isojärven jään paksuutta. Paikka oli Vähäselkä, Puskahellun saaresta kohti Pihlajaniemeä, keskellä selkää. Jäätä oli noin 15–16 senttiä.  – Korostan, että tämä ei ole virallinen mittaus ja jään paksuus voi vaihdella melkoisesti pienelläkin alueella, Lähteenmäki muistuttaa.

Pakkaspäivät houkuttelevat kaivamaan pilkkivarusteet, retkiluistimet ja potkukelkat esiin ja suuntaamaan jäälle. Järvet ja meren rannikot ovatkin jo jäässä, mutta Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto muistuttaa kuitenkin etteivät pakkassää ja kalenteri  kerro jään kantavuudesta.
Lumikertymät toimivat jään päällä eristeenä ja hidastavat jäiden paksuuskasvua sekä piilottavat silmälle näkyvät vaaranpaikat. Vaihtelevat sääolosuhteet, heikko jään tuntemus sekä olemattomat turvavarusteet luovat otolliset olosuhteet vaaratilanteiden syntymiselle.
SUH:n tilastojen mukaan marraskuussa hukkui kolme ihmistä jäihin ja läheltä piti -tilanteita sattui kymmenittäin. Satakunnassa sattui ikävä ja surullinen tapaus 2. joulukuuta, kun retkiluistelija hukkui jään petettyä hänen altaan Köyliönjärvellä.

Isojärvellä Pomarkussa on jo luisteltu, kelkkailtu ja pilkitty ahkerasti. Ehtipä joku kalastajakin jo viime viikolla laskemaan verkkojaan jään alle.
Isojärven järvipelastusyhdistyksen puheenjohtaja Mika Lähteenmäki kuitenkin korostaa, että hyvin varovainen kannattaa edelleen olla.
– Pääsääntöisesti jää alkaa jo kantaa kelkkailijan tai pilkkijän, mutta jään paksuus voi vaihdella pienelläkin alueella melkoisesti. Virtapaikoissa jää on hyvin haurasta tai sitä ei käytännössä ole ollenkaan. Pienikin lumikerros kätkee vaarapaikat niin, että niitä ei silmillä huomaa.
– Jotta jäällä voi liikkua suhteellisen turvallisesti, on tunnettava Isojärven virtapaikat. Tällaisia ovat muun muassa Holmansuntti, Kevätsalmi, Salmusojansuu ja jokisuu. Näissä paikoissa jää on heikkoa koko talven pakkasista huolimatta, Mika Lähteenmäki varoittaa.
Lähteenmäki muistuttaa, että jäällä liikuttaessa tulisi aina olla mukana naskalit, heittoköysi sekä koetinkeppi, jolla jään pintaa ja paksuutta voi testata.
– Yksin ei jäälle kannata koskaan lähteä. Ja mielellään kuljetaan hieman erillään toisistaan, jotta molemmat eivät putoaisi samaan avantoon, Mika Lähteenmäki toteaa.

Lue koko juttu paperilehdestä 9. joulukuuta.