
Noormarkun palokunnan väki hälytettiin viime vuonna entistä useammin ensivastetehtäviin. Vuonna 2019 ensivastetehtäviä oli kaikkiaan 70, edellisenä vuonna 45 ja vuonna 2017 47. Noormarkun VPK oli viime vuonna Satakunnan vilkkain sopimuspalokunta, kaikkiaan sillä oli tehtäviä 236. Kokemäen VPK kiri 209 hälytyksellään kakkoskeksi ja Eurajoen VPK oli kolmas 169 tehtävällä.
– Viime vuoden helmikuussa Hätäkeskus otti käyttöön uuden tietojärjestelmän, Erican. Se osaltaan vaikutti hälytysmäärien nousuun, kertoo Noormarkun palokunnan päällikkö Jarno Joensuu.
Uuden tietojärjestelmän vuoksi myös rakennuspalo- ja rakennuspalovaaratehtävissä on selkeää kasvua, viime vuonna Noormarkkuun kirjattiin 23 rakennuspalotehtävää ja rakennuspalovaara-tehtäviä 10.
– Uusi järjestelmä huomioi yksiköiden laadulliset ominaisuudet, tästä syystä Noormarkun VPK:n toiminta-alue on laajentunut ja yhä useampi rakennuspalokoodilla tuleva tehtävä suuntautuu aiempaa pidemmälle Noormarkusta tai Porista, esimerkiksi Merikarvialle, Pomarkkuun, Kankaanpäähän tai Siikaisiin.
.