
Siikaisten Hirvijärvelle oli paikantunut havainto pantasusi 24. syyskuuta klo 13 ja Pomarkun Saarinevalle 29. syyskuuta klo 5 selviää Luonnonvarakeskus Luken riistahavainnot.fi-palvelusta. Sitä kautta kuka tahansa voi seurata pannoitettujen susien liikkeitä.
Siikaisissa ja Pomarkussa satelliittiin paikantunut susi on Pyhäjoen laumasta lähtöisin oleva urospentu nimeltään Peko, joka on pannoitettu viime vuoden maaliskuussa Pelkosperällä. Sieltä Peko on tehnyt vaelluksensa ja muodostanut reviirinsä Santaskylän, Häädetkeitaan, Lapinnevan ympäristöön. Hirvijärvi ja Saarineva ovat Pekon reviirin reuna-alueita. Facebookin Siikainen-ryhmässä epäiltiin kahden koiran joutuneen suden suihin.
Luonnonvarakeskus on pannoittanut susia vuodesta 1998. Pannoitusta tehdään lähinnä talvisin, kun eläimiä pystytään hyvin jäljittämään. Kun susi löydetään, se nukutetaan ja sille laitetaan lähetinpanta sekä korvamerkki. Lisäksi susi punnitaan ja mitataan.