Perhe löysi lampaansa raadeltuina kotipihastaan Pomarkun Uudessakylässä

Lammaslaidun sijaitsi navetan vieressä noin 30 metrin päässä talosta. Kuvassa lampaiden omistaja Heidi Laukkanen.

Pomarkun Uudessakylässä asuva perhe koki kauhunhetkiä viime perjantaina palatessaan kotipihaansa. Perhe oli ollut kotoa poissa noin kolme tuntia keskellä päivää. Kotiin palatessaan heitä odotti laitumella hurja näky, kun petoeläin oli käynyt raatelemassa lampaat. Lampaat olivat olleet perheellä vain noin viikon verran. Pihapiirissä on paljon muitakin eläimiä eivätkä talon asukkaat olleet voineet kuvitellakaan, että näin voisi käydä. 

Petoyhdyshenkilö kävi paikalla tapahtuneen jälkeen ja tunnisti löytyneet jäljet suden jäljiksi. Lampaat olivat vielä hengissä, mutta kärsivät niin pahoista vammoista, että ne oli lopetettava. Petoyhdyshenkilö olettaa, että susi olisi ehkä ollut yksin matkassa. Laitumen reunaan on asennettu nyt riistakamera seuraamaan pedon mahdollista palaamista laitumelle.

Teksti ja kuva Riina Peltomäki