Perhetyöntekijä kulkee perheen rinnalla

Noormarkun yhtenäiskoulussa vakinaistettiin vuoden alussa perhetyöntekijä Salla Rosvall-Vainio. Salla toimii perheiden ja lasten tukena arkisissa asioissa, tukee lasten kasvatuksessa ja auttaa arjenhallinnassa.

– Minun luokse tullaan usein opettajien tai huoltajien toiveesta. Minuun voi olla yhteydessä kaikenlaisissa lasta ja perhettä koskevissa huolenaiheissa. Huolet voivat olla pieniä tai suuria, kertoo Rosvall-Vainio.

Toiminta kuuluu perusturvan lapsiperheiden sosiaalipalveluihin  Perhetyöntekijät toimivat vakituisesti myös Ulvilassa ja Kaarisillan yhtenäiskoulussa. Toiminta on matalan kynnyksen palvelua ja ennaltaehkäisevää perhetyötä.

– Voin esimerkiksi hakea lapsen aamulla kouluun tai tulla puolitiehen vastaan. Voin mennä koulun jälkeen kotiin auttamaan läksyissä ja teen myös yksityiskäyntejä perheissä. 

Rosvall-Vainio toimii Piilitien päiväkodilla aina torstaisin, joten hän on lapsille tuttu jo ennen koulunkäynnin aloittamista.