
Säiliöauton ja tukkirekan kohtaaminen kapealla Peräkyläntiellä Noormarkun Kairilassa johti polttonestettä kuljettavan säiliöauton suistumiseen ojaan. Säiliöauto on kyljellään ojassa, mutta sen säiliö ei vuoda.
Päivystävän palomestari Janne Kumpulaisen mukaan autosta on vuotanut jonkin verran hydrauliikkaöljyä, jonka palomiehet ovat siivonneet pois tieltä.
– Parhaillaan odotamme asiantuntijaa, jonka saavuttua säiliötä ryhdytään tyhjentämään. Polttoneste siirretään toiseen säiliöautoon. Sen jälkeen kaatunut auto voidaan nostaa pois ojasta, Kumpulainen kertoi.
Tilanne kestänee vielä pitkään. Tällä hetkellä onnettomuus ei aiheuta haittaa liikenteelle, mutta kun polttonestettä ryhdytään siirtämään ja kaatunutta säiliöautoa nostamaan pois ojasta, on liikennehäiriöitä luvassa.
Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 13.40. Ensihoitoa ei paikalla tarvittu.