Pomarkussa perinteistä latua pääsi lykkimään jo ennen kello yhtätoista maanantaina. Ensimmäinen Aseman kuntoradan perinteisen ladun hiihtäjä oli porilainen Aimo Miinalainen. Hän kertoi ajelleensa Porista katsomaan, olisiko latu-ura jo valmiina.
– Kun tulin, aloitti latumestari työtään. Kävin kylällä sillä aikaa kaupassa, kun latu ajettiin kuntoon, Miinalainen toteaa.
Tuomo Isokallio kertoi, että 2,2 kilometrin pituinen lenkki on jostain kohdin vielä vähän huono, kun lunta ei ole riittävästi. Isokallio oli käynyt jo sunnuntaina tamppaamassa latupohjat, jotta aamulla pääsi tekemään latua. Ladun teko oli haastavaa, sillä sunnuntaina ja maanantaina satanut lumi oli pehmeää. Myös vapaan hiihtotavan baana on valmiina.
– Parhaimpia suksia ei ehkä kannata vielä ottaa käyttöön, hän miettii.
– Tiistaina täytyy varmaankin pari kertaa käydä ajamassa, Isokallio sanoo ja katsoo sääennustetta kännykästään.
Porilainen Aimo Miinalainen kuitenkin kehui Pomarkun latu-uraa ja kannusti kaikkia suksille.
– Latumestari tekee Pomarkussa hyvää työtä. Täytyy kertoa muutamalle kaverillekin, että perinteinen latu on täällä valmiina, Miinalainen sanoi.
Kunhan lunta tulee lisää, Isokallio ajaa rautatieladun Noormarkun Torpankorpeen ja myös Honkakosken suuntaan.