Pomarkun kirkon 100-vuotiaiden urkujen historiasta löytyy koskettava tarina paikkakuntalaisesta Emil Lehtosesta ja tulitikkuaskista, joka löytyi remontin yhteydessä urkupöydän sisältä vuonna 2005.
Emil Lehtonen oli joutunut valkoisten vankileirille, mutta koska hänet tunnettiin taitavana kirvesmiehenä, hänet haettiin rakentamaan Pomarkun kirkkoa. Kirkko valmistui maarianpäivänä 1921 ja samana vuonna otettiin urutkin käyttöön. Emil Lehtonen osallistui myös urkujen pystytykseen ja jätti urkupöydän sisälle jäljen itsestään, tulitikkuaskin, jonka kanteen hän on kirjoittanut “Tämä on yhren kuolemaan tuomitun tikkuloora, joka näitä värkkäili.” Kirvesmiehentaitojensa ansiosta Lehtonen siis pelastui valkoisten vankileiriltä ja lähes varmalta kuolemalta.
Urut maksoivat aikoinaan 93 000 markkaa ja ne tuotiin Kangasalan urkutehtaalta Pomarkkuun Porin rautatieaseman kautta. Tehtaan kirjeessä pyydettiin 4–5 vanhaa työhevosta kuljettamaan urkuja.
Urkujen komean julkisivun on suunnitellut arkkitehtiylioppilas Ilmari Launis, jonka käsialaa ovat myös kirkon julkisivu ja kokonaisuus alttarifreskoa ja runsaita koristemaalauksia myöten.
Kanttori Hilkka Toikka on ylpeä kirkkonsa vanhoista uruista, jotka ovat 14-äänikertaiset ja edustavat romanttista tyylikautta.
– Nämä ovat pneumaattiset, eli paineilmalla toimivat urut ja vaativat jatkuvaa kosteuttamista. Pikkupalkeissa on käytetty lampaansuolinahkaa ja ne kuivuvat ja halkeilevat herkästi, samoin käy puuosille.
– Vielä 20 vuotta sitten urkukaapin sisälle kannettiin lunta, joka sitten haihtuessaan ja sulaessaan tuotti kosteutta. Kosteutukseen käytettiin myös märkiä lakanoita.
Lue lisää paperilehdestä 2. joulukuuta.