Pomarkun politiikkavelho

Kari Lilja hahmottaa strategiaansa paperille. Janan ääripäissä ovat persuja varmasti äänestävät ja toisessa päässä ne, jotka eivät varmasti äänestä heitä. Verkot on heitettävä siis puoliväliin, hän laskeskelee.

Pomarkun monitoimihallilla järjestetään ensi lauantaina Perussuomalaisten suuri kansanjuhla, johon paikalle saapuu puolueen terävintä poliittista kärkeä EU-parlamentaarikko Laura Huhtasaaren johdolla. Paikalla ovat myös kansanedustajat Leena Meri, Kike Elomaa, Petri Huru ja Jari Koskela.

Tilaisuuden taustalla häärii pomarkkulainen yrittäjä Kari Lilja, persupolitiikan harmaa eminenssi, jonka poliittisesta taustatyöstä eivät tiedä edes naapurit. Kunnallispolitiikassa Pomarkussa kuohuu, ja Pomarkun tilausuutta pidetään kuntavaalien lähtölaukauksena tai peruuntuneiden siltajuhlien varjotapahtumana. 

Lilja itse kiistää molemmat määrittelyt ja tyytyy toteamaan, että tällainen tapahtuma nyt vain haluttiin järjestää herättelemään ihmisiä huomaamaan, kuinka vahva asema ja rooli perussuomalaisilla itse asiassa Pomarkussa on, vaikka valtuustossa puolueella ei ole yhtään edustajaa. Ajatus kieltämättä syntyi, kun kunnan siltajuhla jouduttiin perumaan.