

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hävittämä Siili-tilataideteos päätyi lopulta kierrätysjätteeksi Delete Finlandille Harjavaltaan.
ELY-keskus poisti taideteoksen liittymästä, kun se valmisteli Pomarkun Asematien asfaltointia. Asematie on tarkoitus asfaltoida tämän viikon aikana, jos kelit vain sallivat.
Taideteoksen kohtalo on herättänyt vilkasta keskustelua, sillä sen hävittämisestä ei kerrottu etukäteen Pomarkun kunnalle saatikka sitten taiteilijalle Anna-Lea Kopperille, joka pitää tapausta käsittämättömänä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus pahoittelee Siilin omavaltaista poistamista.
– Tässä on nyt tapahtunut menettelytapavirhe. Työkohdesuunnitelmaa laadittaessa liikenneosasto unohti olla yhteydessä ympäristö- ja kulttuuriosastoon. Näin jäi huomaamatta, että kyseessä ei ollut ihan tavallinen liikennesaareke ja että se oli taideteos.
Taiteilija Anna-Lea Kopperi on tyrmistynyt Siilin kohtalosta:
Teoksen voi vielä palauttaa
Parhaillaan Armeniassa yhteisötaideteostaan työstävä kuvataiteilija Anna-Lea Kopperi pitää Pomarkun Siilin kohtaloa käsittämättömänä. Taiteilijalle taideteokset ovat kuin omia lapsia, eikä kukaan halua, että omille lapsille tapahtuu jotain pahaa.
– Pelkkä pahoittelu ei mielestäni riitä, vaan Varsinais-Suomen ELY-keskus on korvausvelvollinen. Teoksen voi palauttaa vanhoista materiaaleista, tai jos se ei ole mahdollista, ELY-keskus voi korvata uuden rakentamisen.