
Porin ja Haapamäen välinen rautatie haluttaisiin uudelleen käyttöön. Rata on viimeksi ollut kokonaisuudessaan käytössä vuonna 1984. Liikenne on nyt supistunut enää Parkanon ja Niinisalon välille, jossa liikennöivät puolustusvoimien junat sekä Porin ja Aittaluodon väliselle lyhyelle osuudelle. Ajatus radan uudelleenavaamisesta on kuitenkin herännyt radanvarren kunnissa ja aiheesta on tehty useampi selvitys. Rataosan uudelleenavaamiselle on mahdollisuuksia, koska rata on edelleen rautatiealueena olemassa. Vanhat kiskot ovat edelleen radassa kiinni muutamaa katkoskohtaa huolimatta.
Porin Satama teki ensimmäisen selvityksen aiheesta 2013. Tämän jälkeen tehtiin Vihreä rahtirata -selvitys, joka valmistui vuonna 2017. Tänä vuonna tehtiin myös selvitys Suomen kehäradasta, joka muodostuisi Parikkalan, Pieksämäen, Jyväskylän, Parkanon ja Porin välisistä ratakokonaisuudesta.
Tehtyjen selvitysten mukaan Pori-Haapamäki -radalle voitaisiin saada kuljetuksia, vaikka muuten radan uudelleenavaaminen arvioiduilla kuljetusmäärillä voisi olla hankalaa perustella.