Koronatestien tulosten saamisessa viivettä
Porin perusturvassa koronatestien tulosten saaminen on viivästynyt viikon aikana entisestään sekä lisääntyneiden altistumisten että laboratoriotoimintaan liittyvien yllättävien haasteiden vuoksi. Viive on pahimmillaan ollut jopa seitsemän päivää. Koronaneuvontapuhelimeen jätetyt takaisinsoittopyynnöt on jouduttu keskiviikkoaamuna nollaamaan niin, että vain keskiviikkona 21.12. ja siitä eteenpäin jätetyt soittopyynnöt ovat tallessa ja näihin pyritään vastaamaan mahdollisuuksien mukaan. Jos olet siis jättänyt soittopyynnön tätä aikaisemmin, on se pyyhkiytynyt pois järjestelmästä.
Perusturvasta toivotaan, että ihmiset malttavat odottaa rauhassa testitulosta, eivätkä ota tähän asiaan liittyen yhteyttä koronaneuvontapuhelimeen ruuhkauttaen toimintaa entisestään.
Koronatestin tulosta odottaessa vältetään oman perheen ulkopuolisia kontakteja.
Perusturva muistuttaa, että vähänkään sairaana ei saa mennä päivähoitoon, kouluun tai työpaikalle. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua kuitenkin testiin viiveettä. Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä.
