
Kellahdella syntyneet ja lapsuutensa asuneet ystävykset Katariina Viitanen ja Viliina Välimäki palasivat juurilleen Kellahden rauhaan.
– Kaupunkiasumisen jälkeen tuntui kuin olisi kotiin palannut, kertoo Viitanen.
Viitanen ja Jake Brewer ovat asettuneet viikko sitten Kellahdelle 110-vuotiaaseen hirsitaloon asumaan. Remontti on vielä kesken, mutta pariskunta kunnostaa taloa ja pihapiiriä pikkuhiljaa vanhaa rakennusta kunnioittaen.
– Meidän piti tehdä alussa vain pientä pintaremonttia, mutta sitten innostuimme remontoimaan koko talon. Lattiat teimme oman metsän puista, Viitanen hymyilee.
Tila on ollut viimeiset kymmenen vuotta suvun kesäpaikkana, kunnes pariskunta sai idean muuttaa takaisin Viitasen synnyinseuduille. Brewer on kotoisin Yhdysvalloista ja kotiutunut hyvin Kellahdelle. Hän on asunut kuusi vuotta Suomessa ja Poriin hän muutti Heinolasta.
– Täällä on rauhallista ja turvallista asua, ja ihmiset ovat mukavia. Kotimaastani minulla on ikävä ravintolakulttuuria, Brewer kertoo.
Talo on kuulunut aikoinaan Kellahden kartanolle ja se on myyty 1915-luvulla maanomistajille.