Rautakaupassa riittää vipinää

Ari Viertolan rautakauppa on Noormarkussa todellinen rakentajan paratiisi.

– Kauppiaan kannalta on hyvä, että kesä tuli tänä vuonna kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen ryntäys alkoi kun pari viikkoa sitten oli ensimmäinen lämpöaalto, ja nyt tuli toinen. Lämpö tarkoittaa sitä, että asiakkaita riittää ja rakentamisen tarvikkeita haetaan, sanoo noormarkkulainen rautakauppias Ari Viertola.

Kestopuu on Viertola mukaan tällä hetkellä ehdoton ykkösartikkeli. Kestopuuta haetaan terassien ja kaikenlaisten muiden kotipihan rakenteiden rakentamiseen. Tietysti tarvitaan myös ruuveja, työkaluja, kyllästysaineita, maaleja ja kaikkea muutakin vaikka kuinka paljon.

Lue lisää 12.5. Uutisluotsista.