Reposaaren vetovoima sen kun kasvaa

Reposaari kiinnostaa nyt asuinpaikkana. Kyselyjä asuntotilanteesta on tullut myös Porin ulkopuolelta. Kuva ja teksti Maarit Kautto

Reposaaren vetovoima asuinpaikkana tuntuu koko ajan kasvavan. Reposaari-yhdistyksen puheenjohtaja Marjaana Holm kertoo yhdistyksen saavan jatkuvasti tiedusteluja vuokra-asunnoista tai mahdollisesti hiljaisessa myynnissä olevista omakotitaloista.  

– Asuntoja kyselevät eri ikäiset ihmiset,  joukossa on lapsiperheitä, nuoria ja jo hiukan iäkkäämpiä pariskuntia. Monenkokoisille asunnoille on kysyntää. 

Marjaana Holmin mielestä syynä Reposaaren houkuttelevuuteen on osaltaan yhdistyksen pitkäjänteinen markkinointityö sekä Reposaaren viime aikoina saama näkyvyys valtakunnan medioissa. 

– Ja sitten on varmasti myös tämä maailmanaika koronapandemioineen kaikkineen. Ihmiset haluavat palata perusasioiden äärelle, pois kaupunkien hulinasta lähelle luontoa. Tähän vaikuttavat muun muassa koko ajan kehittyvät etätyömahdollisuudet. 

– Reposaari on aika ainutlaatuinen paikka Suomessa. Tämä on saari, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä ja täältä löytyvät kaikki peruspalvelut. Reposaari on eräänlainen minikaupunki kaupungin sisällä. Ja meri ja luontohan ovat aivan omaa luokkaansa, Marjaana Holm hehkuttaa.