Reposaaresta Kalloon veneellä reilussa viidessä minuutissa

Lauri Väkiparta kuljettaa veneellä halukkaita Reposaaresta Kalloon ja päinvastoin.

Totta se on, vihdoinkin Reposaaresta pääsee venekuljetuksella Kalloon ja päinvastoin. Uuden ja odotetun palvelun takana ovat porilaiset Lauri Väkiparta ja Niko Vähä-Ruka ja heidän tuore yrityksensä VV-Outdoors.

Lauri ja Niko opiskelivat Ammattiopisto Liviassa Paraisilla ja valmistuivat toukokuun lopussa kalastusoppaiksi. VV-Outdoors tarjoaa myös opastettuja kalastusretkiä ja kuljettaa veneellä isompia tavaroita ja lasteja vaikkapa saaressa sijaitsevalle mökille.

– Tulemme tarjoamaan näitä tavaran kuljetuspalveluita vasta tulevana kesänä 2022. Tänä vuonna tämän Kallo-Reposaari -ajelun lisäksi teemme vain opastettuja kalastusmatkoja ja veneilyä, Lauri toteaa.

Venekuljetuksiin ja kalastusretkiä varten Lauri ja Niko ovat hankkimassa ensi kesäksi uutta ja isompaa sekä esteetöntä venettä, johon pääsee myös pyörätuolilla.

– Tällä hetkellä käytössä oleva veneemme on vuokralla, kunnes saamme uuden ja oman. Nyt voimme ottaa mukaan kuljettajan lisäksi kuusi henkilöä kerrallaan. Kyytiin voi tulla myös polkupyörän kanssa.

– Alumiininen, katamaraanirunkoinen vene on todella vakaa ja siihen on helppo nousta kyytiin. Pelastusliivejä meillä on monia eri kokoisia vauvoista aikuisiin.

Lue koko juttu Uutisluotsista 15.7.