Retkiluistelussa tärkeintä on suunnittelu

Leväsjoelta kotoisin oleva Markku Yli-Kahri on aurannut mönkijällä leveän jäätien Isojärvelle. Matka rannasta saareen sijaitsevalle mökille on edestakaisin pari kilometriä.

– Lähdemme usein kaverin kanssa luistelemaan Isojärven ympäri. Lenkki on yhteensä yli 20 kilometriä. Kaverin mökki on Pomarkun puolella ja meidän mökki Siikaisten puolella. Välillä pysähdymme jommankumman luona kahville ja jatkamme matkaa, Yli-Kahri kertoo.

Yli-Kahri on harrastanut retkiluistelua nelisen vuotta. Ennen kuin järven jäälle lähtee luistelemaan, on tärkeää tehdä reittisuunnitelma.

– Isojärvellä on paljon virtauksia, lahdelmia ja jokisuita. Ne on hyvä tarkistaa kartasta jo ennen luistelemaan lähtöä, ellei aluetta tunne entuudestaan. Mitä ohuempi jää, sitä enemmän on vaaranpaikkoja. Järvellä on myös lähteitä ja sedimentistä johtuvia kaasupurkauksia, Yli-Kahri varoittaa. 

Järven jäälle ei tule koskaan lähteä yksin ja mukaan tulee ottaa aina oikeanlaiset turvavarusteet.

– Minulla on aina mukana jääsauvat, naskalit ja pelastusliina. Lisäksi otan vedenkestävään pussiin mukaan kuivat vaatteet, eväät ja tulentekovälineet. Myös kännykkä kannattaa laittaa vesitiiviseen pussiin, hän ohjeistaa.