Riihon Gere taipuu niin teatterilavalle kuin kameran eteen

Elokuvan ensi-ilat 5. toukokuuta Youtubessa

Lavialainen Mika Ruisniemi (oik.) esiintyy perjantaina 5.5. Youtubessa ensi-iltansa saavassa elokuvassa Kylmä takaa-ajo. Kuvassa vastanäyttelee Tatu Arminen.

Pauliina Ruisniemi
LAVIA
Mika Ruisniemi ajautui Huuhkajanvuoren kesäteatteriin näyttelemään vuonna 2014 Ronja, ryövärintyttär -näytelmään. Silloin hän esitti Matiasta, Ronjan isää. Ruisniemen vaimo Anneli esitti Ronjan äitiä, ja tytär Amanda yhtä Ronjan sisarista. Teatteri imaisi mukaansa lähes koko perheen, ja Ronjan jälkeen onkin Huuhkajanvuorella nähty jokaisessa kesäteatteriesityksessä ainakin yksi Ruisniemi.
Ensimmäisestä esiintymisestään Mika Ruisniemi sai työkavereiltaan lempinimen Riihon Gere. Mikä harrastuksessa kiehtoo?
– Näytteleminen on hauskaa ja tuntuu luontevalta, Mika Ruisniemi summaa.

Kameran eteen hän ajautui kesällä 2020, kun Lavian nuorisoseuralta kyseltiin extroja Ajattomat filmit -harrastajaryhmän elokuvaan Tapahtuipa kerran perjantaina. Ruisniemellä sattui olemaan aikaa, ja hän ilmoittautui mukaan. Kun kohtaus oli saatu purkkiin, Ruisniemi kertoi ohjaaja Onni Vesalle, että voisi tehdä jonkin puheroolinkin. Sattumalta sellainen oli tarjolla, ja Ruisniemi päätyi näkymään elokuvassa ihan kunnolla.
– Sanoin silloin Onnille, että olen käytettävissä, jos myöhemminkin tulee jotain, Ruisniemi kertoo.
Kun Ajattomat filmit sitten aloitti toisen pitkän elokuvansa, Kylmän takaa-ajon, kuvaukset, päätyi mukaan myös Riihon Gere. Hän esittää uudessa elokuvassa perheellistä virkamiestä Kalervo Gustafssonia.
– Elokuva on siinä mielessä jämerä, ettei siinä ole yhtä pääosaa, vaan muutamia leveämpiä rooleja. Kaarlo on silti sivuosassa, Ruisniemi kertoo. Myös vaimo Anneli Ruisniemi tekee pienen sivuosan elokuvan lopussa.

  Jaa: