
Pomarkkulaislähtöinen Roosa Marjaniemi aloitti toukokuun alussa Noormarkun Nopsassa osa-aikaisena nuorisotoiminnan johtajana. Hän on työskennellyt aikaisemminkin Nopsassa markkinoinnin ja viestinnän parissa.
– Seuratoimintatyö on aina kiinnostanut minua ja on hienoa, että pääsen hyödyntämään viestintää tulevassa työssäni, kertoo pienestä tytöstä asti Nopsan riveissä urheillut Marjaniemi.
Hän valmistuu kesällä Tampereen yliopistosta Viestinnän kandidaattiohjelmasta. Kandityön hän teki Noormarkun Nopsalle viestinnällisen organisaation näkökulmasta.
– Kevät oli opiskelujen kannalta aika rankkaa, kun opiskelut täytyi hoitaa loppuun etänä. Olen palauttanut kaikki koulutehtävät ja kandityön. Nyt vain odotellaan, koska saan valmistumispaperit käteen.
Marjaniemen työtehtävinä Nopsassa on kehittää ja ylläpitää nuorisotoimintaa. Hänen työnkuvaansa kuuluvat myös sisäisen viestinnän kehittäminen sekä seuran hallinnolliset työt. Korona on vaikuttanut kevään aikana myös Nopsan toimintaan.
– Tämä on mielenkiintoista aikaa tulla mukaan toimintaan. Seuratoiminta vaatii näinä aikoina uudistamista ja kehittämistä. Järjestämme monet tapahtumat nyt haastekampanjoina, kuten maastojuoksut ja retkeilytapahtumat, joihin voi osallistua jokainen.