Rosmo Kettulainen viihdyttää Noormarkun keskustassa – katso, mitä mieltä se on lumitöistä

https://youtu.be/LqhhLHbZT_A

Annina Ruokoski
NOORMARKKU
Tuuheahäntäinen citykettu, jonka Finpyyn lapset ovat nimenneet Rosmo Kettulaiseksi, viihdyttää Hakarydön, Länsimetsän ja Haanmäen asukkaita. Ensimmäisen kerran kettu on havaittu alueella jo parisen vuotta sitten.
Rapakonkujalla viekas kulkija on nappaillut talojen pihoista muun muassa lasten leluja ja erään kerran lumiukon pipo ja kaulahuivi olivat lähteneet kettulaisen matkaan. Kaulahuivi löytyi myöhemmin, mutta pipon repolainen oli ottanut kokonaan käyttöönsä, eikä sitä ole sen koommin löytynyt. Halloween-juhlien aikaan kettu oli ottanut jopa kännykän omaan käyttöönsä, kun puhelimen oli alun perin tarkoitus toimia kaiuttimena lapsia varten järjestetyllä toimintapolulla. Useimmiten pihoista viedyt tavarat ovat löytyneet pureskeltuina lähialueelta.
Rosmo Kettulainen on terveen näköinen eläin, joka ei pelkää ihmisiä.
Viime lauantaina Rosmo Kettulainen kummasteli Marita Salmion lumihommia. Ja ilmeisesti, kun eläin ei saanut tarpeeksi hyvää otetta lumilapiosta, se turhautui ja päätti lopettaa vierailunsa haisevaan vastalauseeseen.

1 kommentti

Kommentointi on suljettu.