
Ruosniemen rinteen lumetus aloitettiin viime viikolla, kun asteet painuivat vihdoin pakkasen puolelle. Jos säät ovat suotuisat, Ruosniemen rinne avautuu jo ensi viikolla.
– Kaikkien rinteiden avaaminen samanaikaisesti ei ole tällä hetkellä varmaa, mutta se olisi toiveissa, Porin Slalom-seuran puheenjohtaja Mikko Ojala kertoo toiveikkaana.
Rinnettä on lumetettu pätkittäin, sillä lumetus vaatii kunnon pakkaset.
– Viime viikolla pääsimme lumettamaan rinnettä maanantai-illasta torstaiaamuun. Perjantaina lumetusta jatkettiin, kunnes sunnuntaina mittari näytti melkein plussaa. Nyt näyttää siltä, että loppuviikosta päästäisiin taas jatkamaan, Ojala toteaa.
Alkuviikosta taivaalta tupruttanut lumi ja tiistain lumimyrsky toivat jopa kymmeniä senttejä lunta lisää, joka osaltaan auttaa rinteiden ja latujen tekoa.
– Toki kaikki luonnonlumi auttaa meitä, mutta sitä pitäisi olla liki metri, jotta siitä olisi merkittävää hyötyä rinteiden avaamiseen. Enemmänkin siitä on maisemallista hyötyä, Ojala sanoo.
Pulkkamäen lumetus aloitetaan lähipäivinä. Ruosniemen rinteen maastoon on tulossa myös hiihtolatu, jota aletaan tehdä loppuviikosta.
– Latujen tekoon päästään toivottavasti viimeistään torstaina, Ojala kertoo.