
Sähköt olivat ajoittain poikki Ahlaisissa, Kellahdella ja Siikaisissa maanantain vastaisena yönä riehuneen Dennis-myrskyn vuoksi. Siikaisissa tuhat taloutta jäi ilman sähköä ja Ahlaisissa arviolta 600–700 taloutta. Pisimmillään sähkökatkot ovat kestäneet 12 tuntia. Käyttöpäällikkö Tero Isoviita Pori Energialta kertoo, että suurin osa vioista on saatu korjattua yön aikana ja loput korjataan puoleenpäivään mennessä.
Lankosken sähkön verkostopäällikkö Olli-Pekka Myllykallio kertoo, että Siikaisissa on saatu sähköt takaisin kaikkiin talouksiin.
–Kaatuneet puut saatiin raivattua nopeasti pois, mutta johdinkorjaukset veivät enemmän aikaa, sanoo Myllykallio