Mukana kisassa olivat myös Ahlaisten Kellahti ja Riuttala-Mustajoki Laviasta

Vuoden 2021 satakuntalaiseksi kyläksi on valittu Vuorenmaa Säkylästä. Kilpailussa oli mukana seitsemän kylää, muun muassa Ahlaisten Kellahti ja Lavian Riuttala-Mustajoki.
Vuoden kylän valitsee tuomaristo, joka ei koronavuoden poikkeusolojen vuoksi pystynyt vierailemaan ehdokaskylissä, vaan jokaista kylää haastateltiin etänä.
Kylistä tehtiin myös SataKylien toimesta lyhyet esittelyvideot, jotka olivat nähtävillä Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa ja SataKylien nettisivuilla. Yleisö sai äänestää suosikkikyläänsä ja yleisön suosikiksi nousi Hormisto-Pyssykangas-Matomäki Nakkilasta.
Voittaneen Vuorenmaan kylän osalta tuomaristo arvosti erityisesti reagointia vaikeaan korona-aikaan: toimintaa on jatkettu tilanteeseen mukautuen ja tapahtumia on järjestetty uudella, innovatiivisella tavalla. Kylällä on myös muun muassa tarjottu kauppa-apua ikäihmisille sekä organisoitu oivaltava karanteenikirjasto.
Satakuntaliitto palkitsee Vuoden kylän 3 400 euron määrärahalla. Maakunnallisen kilpailun voittaja osallistuu lisäksi Suomen Kylät ry:n järjestämään valtakunnalliseen Vuoden kylä -kilpailuun keväällä 2022. Vuoden kylä -kilpailu huipentuu maakunnallisilla kyläpäivillä Kankaanpään Veneskoskella, jossa uusi Vuoden kylä perinteen mukaan palkitaan.
Satakunnan Vuoden kylää oli valitsemassa Satakuntaliiton ja SataKylien sekä viime vuoden voittajakylän Veneskosken edustajista koottu tuomaristo. Käytännön järjestelyistä vastasi SataKylät ry.