Siirtoviemäristä valmiina noin kolme kilometriä

Vuoto- ja hulevedet halutaan kuriin

Siirtoviemärityömaalla on nyt myös paikallisia urakoitsijoita, sillä pääurakoitsijalla on ollut resurssipulaa. Kaivinkoneen puikoissa Pasi Ketola ja Juha Vallila.

Syyskuun alussa aloitettu siirtoviemärin rakentaminen Pomarkusta Noormarkkuun on ajallisesti yli puolivälin. Siirtoviemäriä on valmiina noin kolme kilometriä. Urakan pitäisi olla valmiina helmikuun loppuun mennessä. Aikataulusta ollaan jäljessä resurssipulan takia ja haasteellisen sään vuoksi.

Pomarkun kunnan tekninen johtaja Timo Pihlaja on tietoinen urakan vaiheista, mutta suurempana huolena hänellä on tällä hetkellä se, miten vuotovesien määrää saadaan alennettua ja hulevesien ohjaaminen viemäriverkkoon saadaan suitsittua. 

Lue koko juttu paperilehdestä 16. joulukuuta.

  Jaa: