Siirtoviemäriurakka reilu neljä kuukautta myöhässä

Pomarkun kunta asetti urakkasopimuksen purkamisuhan

Isojen kivien murskaaminen ja poiskuljetus on sujunut hyvin, kunhan pääsi alkamaan.

Pomarkun kunta on päätynyt asettamaan urakkasopimuksen purkamisuhan siirtoviemärityömaan urakoitsijalle, eurajokelaiselle LM-Suomiset Oy:lle. Siirtoviemärihankkeen valmistuminen on myöhässä jo yli neljä kuukautta. Nyt kunta edellyttää, että töiden on edistyttävä huomattavasti 15. elokuuta mennessä, jotta urakkasopimuksen purkamiseen ei tarvitse ryhtyä.

Siirtoviemärin olisi pitänyt olla valmis helmikuun loppuun mennessä. Pomarkun tekninen johtaja Timo Pihlaja toteaa, että kunnan puolelta on oltu kärsivällisiä. 

– Säännöllisissä työmaakokouksissa on sovittu, miten työt etenevät. Urakoitsija on jokaisessa kokouksessa luvannut, että nyt alkaa tapahtua. Sovitut asiat ovat kuitenkin jääneet toteutumatta.

Lue koko juttu paperilehdestä 14. heinäkuuta.