Siltafestin konsertti siirtyy pesäpallokentälle

Pomarkun pesäpallokenttä ja monitoimihalli ovat loistava paikka erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Pomarkun Siltafestin konsertti on päätetty siirtää pesäpallokentälle. Siltafest järjestetään 21. elokuuta uudistetun kivisillan kunniaksi ja alunperin konsertinkin piti olla sillalla ja sen ympäristössä. Vielä voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi pesäpallokenttä on kuitenkin järkevämpi vaihtoehto.

– Tämä on loistava mahdollisuus, toteaa kunnanjohtaja Jari Rantala ja jatkaa:

– Koronarajoitukset edellyttävät tapahtumien järjestäjien huolehtivan siitä, että yleisöllä on mahdollisuus pitää turvalliset etäisyydet. Sillalla ja sen ympäristössä tila tulee vastaan, eli olisimme joutuneet rajoittamaan ihmisten pääsyä joen toiselle puolelle.

– Variantin leviämisen myötä on todennäköistä, että tämä koronarajoitus ei poistu ennen elokuun loppua, joten halusimme ottaa sen huomioon ajoissa.

– Siirtoon vaikuttivat myös turvallisuusmääräykset paineaidoista.

Rantalan mukaan pesäpallokentällä on useita muitakin etuja kivisillan ympäristöön nähden.

– Kentällä on paremmat olosuhteet äänentoiston, anniskelu- ja ruokapalvelun, vesihuollon, sähkön, ensiavun, esiintyjätilojen, bajamajojen ja pysäköinnin osalta.

– Pesäpallokentän ja monitoimihallin alue on erinomainen paikka järjestää monimuotoisia tilaisuuksia. Hyvän esimerkin tästä antoivat KaMa–SiiPe pesäpallo-ottelun järjestelyt.

Siltafest on mukava koko perheen tapahtuma, jonne on vapaa pääsy. Jari Rantala muistuttaa, että päivällä kivisillan ympäristössä järjestetään markkinat kello 12 alkaen. Markkinoilla on kojujen lisäksi muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi Pomarkun VPK on paikalla esittelemässä kalustoaan.

Pesäpallokentän iltakonsertissa esiintyvät Ippe Mansikka, Spectre, Hen House Heros, Remix ja Kahden tonnin duo.

  Jaa: