Susi kävi pihassa ja hiihtoladulla

Markku Kulmala lähetti riistakameran ottaman kuvan Harjakankaalta. Susi kävi Kulmalan pojan pihassa.

Viime keskiviikkona, 5. huhtikuuta susi jolkotteli Noormarkun Harjakankaalla talon pihassa.

Akseli Peltomaa löysi isänsä Kaarlo Peltomaan kanssa oheisen tassun Pomarkun aseman hiihtoladulta keskiviikkoiltana.

Myös Pomarkusta tuli susihavainto samaisena päivänä. Pomarkkulainen Kaarlo Peltomaa kertoo, että hän näki suden rautatieaseman hiihtoladulla.

– Kuvaa en ehtinyt saada sudesta. Mutta jälkikäteen löysimme yhdessä poikani Akselin kanssa irtonaisen tassun hiihtoladulta. En tiedä, onko sudella mitään tekemistä asian kanssa, Peltomaa mietti.

Facebookissa oli myös tarinaa sudesta, joka mukaan Pomarkun päiväkodin väki oli nähnyt suden keskiviikkona aamupäivällä.