”Missä ovat käytöstavat?”

– Peilistä näkyy vain kauniita asioita, siksi sille pitää aina hymyillä, toteaa noormarkkulainen Aleksandra Säävälä.
Ajatukseen Säävälä kiteyttää sen, minkä kokee tärkeäksi, kukaan ei ole toista parempi tai, että ulkonäöllä on merkitystä siinä, millainen ihminen oikeasti on.
Säävälä on tottunut saamaan kommentteja ja huomautuksia ulkonäöstään, sillä suurin osa hänen ihostaan on tatuointien peitossa, myös kasvot. Hän on kuitenkin ihan tavallinen ruuhkavuosia elävä kolmen lapsen äiti sekä vaimo.
Säävälä ei perusta kenenkään kommenteille, sillä hän ajattelee, että jokainen saa näyttää juuri siltä kuin haluaa. Hän ihmettelee, mitä ihmettä on tapahtunut hyville käytöstavoille.
– Hyviin käytöstapoihin ei kuulu huomautella kenenkään ulkonäöstä tai olemuksesta. En itse tee niin, ja sitä olen opettanut myös lapsilleni. Ei minun tarvitse näyttää kauniilta tai sovinnaiselta jonkun muun takia. Olen se, kuka olen. Haluan näyttää tältä, eivätkä nämä tatuoinnit tee minusta hyvää tai huonoa ihmistä. En minäkään huutele kylillä, jos jollakin on mielestäni ruma takki tai muuta. Jokainen saa olla ihan sellainen kuin on, eikä ulkonäöstä saisi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä, hän toteaa painokkaasti.
Lue lisää Uutisluotsin paperilehdestä.