Tieltä suistunut auto juuttui puiden väliin Siikaisissa

Henkilöauton kuljettaja ajoi autonsa ulos tieltä Siikaisten Sammissa tiistaina aamupäivällä. Kuljettaja oli menossa Siikaistentietä kohti Siikaista, kun hän tuntemattomasta syystä suistui tienpientareelle, törmäsi puihin ja lopulta auto juuttui puiden väliin. Puut estivät kuljettajan pääsyn pois autosta.
Ohikulkija hälytti apua paikalle. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 10.49. Pelastuslaitoksen yksikkö kaatoi ovia peittäneet puut ja väänsi jumittuneen oven auki, jolloin kuljettaja saatiin ulos autosta. Kuljettaja välttyi tiettävästi suuremmilta vammoilta ja selvisi onnettomuudesta ruhjeilla.