
Muutaman viime vuoden aikana todellisista rikoksista kertovat kirjat ja podcastit (internetissä julkaistu kuunnelma), ovat saavuttaneet suuren suosion. True crime kiehtoo, eikä syynä ole välttämättä itse rikoksilla mässäily, vaan teoksista halutaan etsiä syitä ja taustoja tapahtumiin.
Raumalainen true crime-kirjailija Linda Rantaselta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi kirjaa, Rikosten Rauma ja Musta raivo. Rikosten Rauma -kirja kertoo kaupungissa tapahtuneista rikoksista ja niiden taustoista. Musta raivo pureutuu nuorten tekemiin henkirikoksiin. Viime lauantaina kirjailija vieraili Noormarkun kirjaston dekkaritapahtumassa.
– Kirjoissa tapahtumat on muotoiltu tarinoiksi, eikä niissä mässäillä itse teoilla, vaan ajatuksena on keskittyä tapahtumien syihin. Esimerkiksi Mustassa raivossa on jututettu myös kriminologi Sari Somppia ja tamperelaista poliisia Jari Kinnusta, Rantanen kertoo.
– Tarinoiden perusteella voi sanoa, että nuorten tekemisissä henkirikoksissa on paljon samoja elementtejä, useimmilla on lastensuojelutausta, heidän lähipiirillään ja jopa heillä on päihdeongelmia. Enemmän tarvittaisiin nuorille turvallisia aikuisia, jotka ottaisivat kädestä kiinni ja veisi elämässä eteenpäin, Rantanen toteaa, kuten Kinnunen hänen kirjassaan.
Noormarkun kirjaston dekkaripäivässä pohdittiin true crimen suosion salaisuutta.
– Yleinen tirskistelynhalu ja se, että näiden kirjojen avulla pääsee pureutumaan tekijöiden mieleen, ovat varmasti syitä tämän genren suosioon.
Rantasta haastatellut kirjastovirkailija Minna Siikilä-Laitila kertoi, että jopa 80 prosenttia true crime -podcasteja kuuntelevista ihmisistä on 18–30-vuotiaita naisia.
Lue koko juttu paperilehdestä 2. joulukuuta