
Lavialainen, 13-vuotias Toni Hakala näki internetin Tik Tok -videopalvelussa polkupyörän, johon oli tehty asennettu moottori moottorisahasta. Niinpä hän kysyi sisarensa mieheltä, Juhani Haapalalta, onnistuisiko sellainen hänenkin pyöräänsä. Haapala tutki asiaa ja löysi internetistä valmiin polkupyörän apumoottorisarjan.
– Moottorilla varustetun polkupyörän (L1e-a) suurin teho saa olla enintään 1 kilowattia ja se ei saa kulkea lujempaa kuin 25 kilometriä tunnissa. Tilasimme moottorin ja yhdessä asensimme sen Tonin pyörään, Juhani Haapala kertoo.
Kun nuori lavialainen alkoi pörrätä kulkupelillä kylällä, alkoivat vastaantulijat ihmetellä, että saako tuollaisella ajaa, ja, kuinka lujaa se oikein kulkee.
– Niinpä joku soitti hätäkeskukseen ja pyysi poliisin paikalle. Viime sunnuntaina Kankaanpään poliisipartio tulikin tarkistamaan tilanteen, kertoo Tonin sisko Hanna Tenhonen.
– Poliisi tuli ensin minua vastaan, kääntyi ja näytti pysähtymismerkkiä. Pysähdyin ja he tutkivat pyörän ja totesivat sen olevan täysin tieliikennelain mukainen. Siihen on asennettu valot eteen, siinä on äänenantolaite ja vaadittavat heijastimet. Poliisikin joutui tarkistamaan asian netistä, sillä se oli heillekin uusi laite, Toni kertoo.