“Tunneilla tärkeintä on yhdessä tekeminen”

Iida Vanhatalo, Rosanna Lönnberg, Saija Alhonpää ja Heidi Liljeroos iloitsevat, kun Noormarkun Syke jatkaa toimintaansa syksyllä uudistetulla lukkarilla ja uusilla tunneilla. Markkinoiden aikaan Syke järjestää markkinatempauksen somessa. 

Noormarkun Sykkeen syksyn kalenteri on täynnä sporttisia tunteja. Toiminta päästään aloittamaan jälleen syyskuussa pitkän koronatauon jälkeen.

– Odotamme innolla uutta kautta, että pääsemme taas liikuttamaan ihmisiä. Viime vuosi oli haastava liikuntapaikkojen remonttien ja koronan vuoksi. Toivotaan, että tämä kausi lähtisi paremmin liikkeelle, pohtii Noormarkun Sykkeen toista kauttaan puheenjohtajana aloittava Rosanna Lönnberg. 

Tunneille ilmoittautuminen on alkanut viime viikon maanantaina ja osa ryhmistä on jo täynnä, kuten 1–3-vuotiaiden ryhmä Touhutaaperot. Ohjattuja tunteja menee joka päivä paitsi lauantaisin. 

– Ryhmiin voi ja kannattaa ilmoittautua, vaikka ne olisivat jo täynnä, sillä peruutuspaikkoja voi tulla pitkin kautta, Lönnberg ohjeistaa. 

Syksyllä lavistellaan lavatanssien parissa seuran oman ohjaajan johdolla kuntokimara-tunneilla, kuten viime vuonna. 

– Tunti on hyvä korvike lavatansseissa käymiselle varsinkin näin pandemia-aikana, sillä tunnilla tanssitaan ilman paria, kertoo Lönnberg.