Turpeen demonisointi tuo ongelmia myös siitä jalostettujen tuotteiden myyntiin

Kansanedustaja Jari Koskelan juttusilla pomarkkulainen Jouni Vähäsantanen.

Kankaanpääläinen perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela oli vielä ennen vaaleja, perjantaina vauhdittamassa Pomarkussa paikallista yhdistystä vaalitaistossa. Kansanedustaja Koskela kertoi, että vaalikojuilla teemat ovat näissä vaaleissa täysin erilaisia kuin aiemmin.

– Varsinkin Pohjois-Satakunnassa turve on ykköspuheenaihe. Ala työllistää 5 prosenttia alueen väestöstä ja tuotannon alasajo vaikuttaa voimakkaasti täällä. 

Koskela kertoo keskustelleensa esimerkiksi karvialaisen turpeesta jalostustuotteita valmistavan yrittäjän kanssa.

– Hänellä on suuri huoli siitä, että turpeesta jalostettujen tuotteiden markkinointi ja myynti loppuu, kun turve on demonisoitu eli sen käyttö ei ole enää kenenkään silmissä hvyäksyttävää. Ongelma ei ole se, etteikö raaka-ainetta jalostukseen saisi. Yrittäjän mukaan on tietysti ollut hienoa, että hän on voinut hankkia raaka-aineen läheltä, mutta, jos turvetuotanto Suomessa loppuu, saa hän hankittua sitä vaikkapa Ruotsista. Mutta, miten käy siitä jalostettujen tuotteiden, kuten akustiikkalevyjen markkinointi, Koskela toteaa.