
Urheiluseurojen toiminta pysähtyi täydellisesti keväällä koronapandemian alettua. Seurat ovat joutuneet siirtämään tapahtumia ja kilpailuja syksyyn tai ensi kaudelle. Tauko on näkynyt urheiluseuroissa myös taloudellisesti, sillä talkootöitä ei ole voitu järjestää.
Noormarkun Nopsan kaikki ryhmämuotoinen toiminta laitettiin maaliskuussa tauolle, joka kesti lopulta toukokuun puoliväliin asti.
– Tuon kahden kuukauden ajanjakson aikana Nopsalla piti olla ohjelmassaan erilaisia talkoita ja tapahtumia, jotka siirtyivät poikkeustilan vuoksi myöhäisempään ajankohtaan, Noormarkun Nopsan puheenjohtaja Ilkka Herrala kertoo.
Noormarkun Koiton toiminta loppui kuin seinään maaliskuussa niin salibandyn kuin jalkapallon osalta. Nyt harjoitukset ja pelit pyörivät jo normaalisti.
Pomarkun Pyryn pelikausi on saatu tauon jäljiltä käyntiin ja tällä hetkellä pesäpalloa harjoitellaan lähes normaalisti.