
POMARKKU
Pomarkun kotiseutumuseossa on viime viikon maanantaina aloittanut uusi hanketyöntekijä. Työntekijän tarkoituksena on kehittää museota uuteen suuntaan ja testata uusia ideoita käytännössä. Työpaikassa aloittanut Tiina Laihomäki on innoissaan tulevasta kesästä.
– Nautin kovasti ihmisten kanssa työskentelystä, ja tässä työssä sitä on ollut mukavasti. Yleisötyötä tehdessä pääsee keskustelemaan vierailijoiden kanssa. On ollut mukava huomata, että täällä arvostetaan kotiseutumuseota kovasti. Ihmiset pitävät paikkaa tärkeänä, Tiina kertoo.
Viime vuoden hankkeen aikana museon tilat on järjestelty uudelleen, ja tavaroiden esillepanoa ja teemoitusta on muutettu. Tänä vuonna on Tiinan vuoro pohtia, miten kävijät saisivat museosta entistä enemmän irti.
Kotiseutumuseo on yleisölle auki vielä heinäkuun ajan.
Lue koko juttu torstain UutisLuotsista!