
Noormarkun Kirkkokallion stadionin vapaan hiihtotavan noin 250 metrin rata on valmiina hiihtäjille.
– Edestakaisin kun sen hiihtää, tulee jo puolen kilometrin lenkki, Jouni Kojo kertoo.
Maanantaina puoleen päivään mennessä on luisteluhiihtäjille on rataa valmiina jo enemmän.
– Kilometrin ja 2,5 kilometrin lenkit tulevat tänään, Kojo lupaa.
3,5 kilometrin lenkki tulee myöhemmin.
Perinteisen hiihtotavan ladut tarvitsevat vielä lisää lunta. Sunnuntain ja maanantaiaamun lumisade ei ollut vielä riittävä. Kojo arvelee, että torstaina, jos sääennustukset pitävät paikkansa, voisivat ladut olla hiihtokansalle valmiina Kirkkokalliolla.
– Ennustuksen mukaan keskiviikkona tulee lunta, toivottavasti sitä tulee riittävästi. Tänään lunta ei ollut vielä latukoneelle riittävästi, Kojo totesi maanantaiaamuna puoli kymmenen aikaan.

Pomarkun Aseman kuntoradan perinteinen latu ajettiin maanantaiaamuna. Tuomo Isokallio kertoo, että 2,2 kilometrin pituinen lenkki on jostain kohdin vielä vähän huono, kun lunta ei ole riittävästi. Isokallio oli käynyt jo sunnuntaina tamppaamassa latupohjat, jotta aamulla pääsi tekemään latua. Ladun teko oli haastavaa, sillä sunnuntaina ja maanantaina satanut lumi oli pehmeää. Myös vapaan hiihtotavan baana on valmiina.
– Parhaimpia suksia ei ehkä kannata vielä ottaa käyttöön, hän miettii.
– Tiisataina täytyy varmaankin pari kertaa käydä ajamassa, Isokallio sanoo ja katsoo sääennustetta kännykästään.
Porilainen Aimo Miinalainen pääsi korkkaamaan Pomarkun latu-uran ja kehui sen kuntoa.
– Latumestari tekee Pomarkussa hyvää työtä. Täytyy kertoa muutamalle kaverillekin, että perinteinen latu on täällä valmiina, Miinalainen sanoi.
Kunhan lunta tulee lisää, Isokallio ajaa rautatieladun Noormarkun Torpankorpeen ja myös Honkakosken suuntaan.
– Torpankorpeen matkaa kertyy kahdeksisen kilometriä Pomarkun asemalta. Honkakoskelle uraa tehdään noin kuuden kilometrin verran. Myös Isonevan kiertävä latu ajetaan heti, kun lunta on riittävästi. Isonevan lenkiltä pääsee Katajamäen laavulle pitämään taukoa. Se on erittäin tykätty lenkki, Isokallio kertoo.