Vauhdikkaat vuohiveljekset kotiutuivat Kotimäen tilalle

Eerika Erikssonilla on tarkoituksena hankkia vielä kaksi kuttua, jotta kotitilalle tulisi myös kilejä ja kutut tuottaisivat vuohenmaitoa.


Kotimäen tilalla Noormarkussa käy kuhina, kun 19 kanaa ja kaksi kukkoa tepastelevat ympäriinsä omassa pilttuussaan. Ulos kanat eivät vielä pääse, sillä toukokuun loppuun saakka on ulkonapitokielto. 

– Olen haaveillut pienestä pitäen, että omistaisin paljon eläimiä ja voisin elää omavaraisesti. Kanat munivat munia omaan ja sukulaisten tarpeeseen, kertoo kotitilan omistaja Eerika Eriksson.

Eerika omistaa tilan yhdessä miehensä Aleksi Isoviidan kanssa.

Kanat vaativat hoidoksi silittelyä ja sylittelyä. Hilda-kana kaipaa usein huomiota ja tulee mielellään olkapäälle istumaan.

Toisessa tallissa hääräävät kolmen kuukauden ikäiset Noel, Rafael, Hannes ja Rasmus. He ovat kotiutuneet Kotimäen tilalle viikko sitten Eurasta. Vuohiveljekset ovat varsin vauhdikkaalla päällä ja pukkivat mielellään toisiaan. Liekö vierailijalla vaikutus asiaan.

– Pojat ovat kotiutuneet tänne hyvin. Välillä ulkoilutan heitä riimuissa. Vielä en ole uskaltanut päästää heitä pihalle vapaiksi, tutustumme ensin rauhassa ympäristöön, kertoo Eriksson.