Venesjärven ranta houkutti mökkiasukkaita

Eija ja Tapio Termosen mökistä tuli koti

Venesjärven rannat ovat Termosille tuttuja jo pitkältä ajalta.

On olemassa sanonta, että miehen saa pois Pomarkusta, muttei Pomarkkua pois miehestä. Ehkäpä sama sanontaa käytetään monessakin pikkukunnassa, mutta, miten sitten on noormarkku laisuuden kanssa? Syntyjään noormarkkulainen ja koko ikänsä Noormarkussa asunut Eija Termonen ei vielä kovin paljon ole asiaa ehtinyt pohtia, mutta ainakin alku uudella kotipaikkakunnalla Kankaanpäässä tuntuu hyvältä. Eija ja hänen miehensä, YLEn Satakunnan radiosta tuttu ääni, Tapio Termonen tekivät muutama kuukausi sitten päätöksen muuttaa mökilleen Venesjärven rannalle Kankaanpäähän.

– Jo ennen muuttoa vietimme täällä keväällä, kesällä ja syksyllä suurimman osan ajasta, joten harppaus ei sen takia ollut suuri, pariskunta toteaa.

Asiaa oli toki mietitty jo muutaman vuoden verran, ja kun lopulta niin sanotusti hiljaisessa myynnissä ollut omakotitalo Noormarkusta oli menossa kaupaksi, päätös oli helppo.

– Myös 30-vuotias tyttäremme kannusti: kokeilkaa ainakin, pääseehän sieltä sitten pois, jos siltä tuntuu, Termoset toteavat. 

Mökki kotina houkutti myös siitä syystä, että sen kautta jäivät kahden kiinteistön huolto ja pihatyöt.

– Eniten muutossa on aiheuttanut työtä se, mihin saa kaiken sen tavaran, mitä aikojen saatossa on kertynyt. Muuttaessamme mökille emme tarvinneet mitään tänne, kun täällä oli jo kaikki. Niinpä olemme vieneet kärrykaupalla tavaraa Porin Konttiin, Tapio sanoo.

– Yllättävän vähällä tulee toimeen, kun varastotilaa ei ole liiemmälti, Eija jatkaa. 

Helppoa oli myös tehdä rakennuslupahakemus, jolla kaupungilta haettiin vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutosta.

– Kankaanpään kaupungilta tuli jo keväällä mökkiläisille kirje, jossa kerrottiin, että mökin tai vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutosta oli helpotettu. Muutama vuosi sitten, kun muuttoa tänne harkitsimme, oli mahdollisuus saada käyttötarkoituksen muutos vain määräajaksi. Nyt säädäntöä oli muutettu niin, että sen voi tehdä vakinaisesti. Tämä oli meille ehdottomasti kynnyskysymys, kun emme tuolloin muutama vuosi sitten lähteneet. Mökin oli tarkoitus olla meidän kotimme, emmekä halunneet siihen mitään määräaikaisuuksia. Loppujen lopuksi käyttötarkoituksen muutosta haettiin täyttämällä lomake ja selvittämällä muutamia asioita, kuten vesi- ja viemärihuollon tilanne, Termoset toteavat.

Mökin muuttaminen vakituiseksi asunnoksi ei Termosten kohdalla vaatinut myöskään rakenteellisia muutoksia.

– Vesi tulee kaupungilta ja likavedet menevät umpisäiliöön. Suurin muutos taitaa olla se, että toimme kylpyhuoneeseen kuivaavan pesukoneen, he naurahtavat. 

Lue koko juttu paperilehdestä 25. marraskuuta.