
Kansainväliset joka toinen vuosi järjestettävät palokuntalaisten MM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Sloveniassa. Suomesta kilpailuun on lähdössä mukaan niin aikuisten kuin nuorten joukkueita. Noormarkkulainen Venla Laitila ottaa osaa nuorten kilpailuun pääkaupunkiseudun joukkueen kanssa, joukkueeseen kuuluu kahdeksan kilpailijaa ja lisäksi heidän esimiehensä. Venlan kilpailuun houkutteli mukaan Julia Leino, jonka pääkaupunkilaisystävä kyseli, että löytyisikö Julialta intoa lähteä ja samalla, että jospa Noormarkusta löytyisi innostunut nuori mukaan joukkueeseen.
– Heti kävi mielessä, että Venla voisi olla kiinnostunut ja niinhän hän olikin. Minä lähden joukkueen mukaan ohjaajaksi. Tietääkseni tältä alueelta ei aiemmin kilpailuihin ole osallistuttu, Noormarkun VPK:ssa aktiivisesti toimiva Leino kertoo.
Lue koko juttu paperilehdestä 14. heinäkuuta.