
LAVIA
Keskustantien ja Rinnetien kulmaukseen paikannettu vesijohtovuoto saadaan tiistai-iltaan mennessä korjattua, todetaan Porin Vedeltä.
Tiistain vastaisena yönä alkanut vesijohtovuoto paikallistettiin päivän aikana ja vuotokohtaa on eristetty. Vettä on tullut verkostosta pienellä paineella tai korkeimmilla paikoilla ei lainkaan.
Kun paikalle saadaan kaivinkone, joudutaan sulkemaan Kankaanpäästä tuleva linja, jotta päästään korjaustöihin. Runkolinjan sulkeminen vaikuttaa Suodenniemelle ja Kiikoisiin saakka. Korjaustöiden jälkeen tilanne normalisoituu nopeasti vuodon lähialuetta lukuunottamatta.