Tinkimaitoa ja maailman kalleinta lihaa

Vettenrannan tilalla Siikaisissa on aloitettu tinkimaidon, eli niin sanotun tankkimaidon myynti. Maito on käsittelemätöntä, aitoa, alkuperäistä lehmän maitoa, joka on vain jäähdytetty.
– Maidon kehno tuottajahinta on oikeastaan se syy, miksi lähdimme myymään tinkimaitoa. Suurta merkitystä maidon suoralla myynnillä tuskin tulee tilalle taloudellisesti olemaan, mutta ainahan kaikki lisä on positiivista, tilan isäntä Marko Vettenranta toteaa ja huomauttaa vielä:
– Monet kilpailevat meijerit maksavat maidosta tällä hetkellä paremmin kuin Satamaito, jonne meidän maitomme menee.
Marko kutsuu suomalaisen maatalouden tämän hetkistä kurimusta isojen poikien leikiksi, johon tavallisella tilallisella ei juurikaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa. Nähtäväksi jää, kuka leikistä säilyy hengissä ja kuka ei.
– Tilojen kulut nousevat nousemistaan, mutta tuottajahinnat eivät. Polttoöljy maksoi vuosi sitten 70–75 senttiä litra, kun litrahinta nyt on jo kahden euron hujakoilla. Paalimuovi maksoi alle 80 euroa, nyt se maksaa 120 euroa. Myös rehujen hinnat nousevat koko ajan.
– Minun näkemykseni on, että kaupan hyllyjen täytyy kunnolla tyhjentyä ennen kuin tämä hulluus loppuu, Marko miettii.
Lue koko juttu paperilehdestä 7. huhtikuuta.