
Koivu, pihlaja ja voikukka. Miltä ne kuulostaisivat salaatin seassa?Luonnossa esiintyviä syötäviä kasveja kutsutaan luonnonyrteiksi.
– Viimeiset kolme vuotta ovat olleet vahvaa villiyrttien aikaa. Tärkeintä on tietää ja tuntea mitä kerää ja mitä on turvallista syödä. Meillä on upeat metsät ja luonto, mitä hyödyntää, neuvoo Anna Kari Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisista
Villiyrtit ovat parhaimmillaan keväällä ja alkukesästä ennen kukintaa. Parhaimmillaan luonnosta poimituilla yrteillä on paremmat vitamiinipitoisuudet kuin tavallisilla yrteillä.
– Villiyrttejä pitää syödä varoen, sillä ne saattavat aiheuttaa allergisia oireita. Kannattaa lähteä varovaisesti pienillä määrillä liikkeelle. Niillä on rohdosten kaltaisia vaikutuksia, neuvoo Kari.
Suosittuja villiyrttejä ovat esimerkiksi nokkonen, pihlaja, maitohorsma, koivu, kuusenkerkkä, voikukka, vadelma, poimulehti, ketunleipä ja mesiangervo.