
Etäopetuksen aikainen ruokailu on järjestetty Porin yläkouluissa jakamalla oppilaille ruokakasseja. Ruokakassit jaetaan kerran viikossa kouluilla ja ruokakasseissa on aina viiden päivän ruoat kerrallaan. Oppilaille jaettiin ensimmäiset ruokakassit keskiviikkona koulupäivän päätteeksi.
– Kaikille peruskoululaisille on mahdollistettava ruokailu koulupäivinä. Ruoan noutaminen päivittäin ei onnistu kuljetusoppilailta ja muiltakin se vie aika paljon aikaa. Opetuksen ja ruokailun yhteensovittamiseksi ruokakassi on paras ratkaisu, ja se on myös tasapuolinen tapa, sanoo Tiirikainen.
Ruokakassit sisältävät näkkileipää, levitettä, maitoa ja lämmitettäviä valmisaterioita. Ateriapakettien ruoat ovat laktoosittomia ja pääosin myös gluteenittomia.
– Myös erityisruokavaliot otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Joidenkin harvinaisempien erityisruokavalioiden kohdalla voidaan joutua turvautumaan päivittäin tehtäviin takeaway-aterioihin, Tiirikainen toteaa.
Kassien sisällön hankkiminen kireällä aikataululla on vaatinut palveluliikelaitokselta paljon töitä. Tarvikkeet tulevat Cygnaeuksen ruokapalvelukeskukselle, jossa ne pakataan kasseihin. Varastointia varten on varattu kaksi kylmäkonttia ja pakkaamista varten järjestelty työvuoroja.