Kolmen SM-mitalin Emilia Helmi lähtee nuorten olympiafestivaaleille
Maarit Kautto
Pomarkkulainen hiihtäjälupaus Emilia Helmi sai viime viikonloppuna ripustaa kaulaansa peräti kolme SM-mitalia. Emilia saavutti Hämeenlinnassa järjestetyissä nuorten SM-kisoissa pronssia sekä 18-vuotiaiden naisten sprintissä, 10 kilometrin vapaalla sekä perinteisen 15 kilometrin yhteislähdössä.
– Oli kyllä onnistunut viikonloppu. Yhtä mitalia lähdin hakemaan ja kolme tuli. Mitalia toivoin perinteisen kisasta sunnuntailta, mutta kaksi muuta olivat iloisia yllätyksiä. Ehkä isoin yllätys oli lauantain pronssi vapaamatkalta, Emilia riemuitsee.
Tänä vuonna 18-vuotta täyttävän Emilian unelma kävi SM-kisamenestyksen myötä toteen, sillä hänet valittiin edustamaan Suomea Euroopan nuorten olympiafestivaaleille, jotka järjestetään Georgian Bakurianissa 9. helmikuuta alkaen.
– Olympiafestivaaleille valinta on minulle iso juttu. Siitä olen aina haaveillut, Emilia hymyilee ja jatkaa:
– Toinen tavoite on saada paikka nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Norjaan. Lisäksi toivon onnistumisia nuorten SM-hiihdoissa Haapajärvellä 14.-16. maaliskuuta.
– Toivon myös pysyväni terveenä koko kisakauden. Pientä takapakkia tuli syksyllä, kun olin sairaana kolme viikkoa, mutta sen jälkeen olen saanut onneksi treenata ja kilpailla normaalisti.
Satakunnan huono lumitilanne ei ole Emilian harjoittelua ainakaan helpottanut.
– Lunta on todellakin joutunut haeskelemaan. Tilanteen mukaan olen treenannut Pomarkussa, Porin Isossamäessä tai Jämillä.
Pomarkussa edelleen asuva ja Porissa urheilulukiota käyvä Emilia edustaa nyt kolmatta kauttaan Tampereen Pyrintöä. Emilia siirtyi tamperelaisseuraan Noormarkun Nopsasta, jossa ei muita hänen ikäisiään kilpahiihtäjiä ollut.
– Tampereen Pyrinnössä minulla on omanikäistäni treeniseuraa ja voimme kilpailla myös viesteissä. Meillä on leirityksiä ja porukassamme on todella hyvä yhteishenki. Tsemppaamme toinen toisiamme, Emilia kertoo.